Vuodenkiertoa ei voi pysäyttää ja sen vaikutusta meihin ei voi estää vaikka miten olisimme suojassa sähkövalon alla liian lämpimissä asunnoissamme.
Olemme osa luontoa, halusimme tai emme, tiedostimme sitä tai emme.
Kyllä se päivien lyheneminen vaikuttaa meihin ja ajatuksillamme sen hyväksyminen saattaa oikeasti auttaa meitä asettumaan alkavaan syksyyn ja sen mukanaan tuomaan pimeyteen.
Syyspäiväntasauksen merkitseminen seremonialla on keino kertoa meidän kaikille muinaisille osille, että kyllä, olemme tietoisia, että talvi on tulossa.
Omalla kohdallani olen todennut jo vuosia sitten, että mielenterveyteni on paljon paremmalla tolalla kun huomioin vuodenkiertoa, päästän irti ja kiitän sitä, mikä väistyy ja otan tietoisena vastaan sen, mikä seuraavaksi tulee.
Teemme tulet, istumme piiriin ja hiljennymme kuuntelemaan. Jaamme tuntojamme ja asetamme aikomuksemme (intentio).
Seremonian avaan suomalais-ugrilaista shamanistista perinnettä mukaillen tervehtimällä kaiken olevaisen ja kutsumalla auttavat henget paikalle. Tulelle voimme antaa sen, mikä muuntumista kaipaa ja välittää ilmoille kiitoksemme, pyyntömme ja rukouksemme. Rummutamme ja laulamme yhteytemme eloon.
Seremonia on tila kokemiselle.
Jos kaipaat paikkaa tulen äärellä, niin olet tervetullut kanssani tiipiiseen syyspäiväntasauksen seremoniaa toimittamaan.
Tule jos tunnet luissasi ja ytimissäsi kutsun tulla!
...
Paikka: Seremoniatila on tiipiissä tulen ympärillä ja tiipii sijaitsee kotini läheisyydessä Parkanon perämetsissä. Jos sataa kaatamalla, seremonia siirtyy hirsituvan takkatulen ääreen, mikä ei toki aivan sama asia ole kuin tiipii mutta siellä sentään on kuivaa ja lämmintä.
Aika: 17:30 – 20:00. Saa saapua jo aiemmin ja kiirettä ei ole poistua.
Muuta tärkeää: Tilaisuus on päihteetön.
Hinta
Kolehtikippaan saa laittaa vapaavalintaisia lahjoituksia seremonian jälkeen. Kaikki summat ja muut vastalahjat otan kiitollisuudella vastaan.
Seremoniatila on tiipiissä tulen ympärillä ja tiipii sijaitsee kotini läheisyydessä Parkanon perämetsissä Vahojärven kylässä. Parkanosta on 20 min ajoa Kurun suuntaan. Tarkemmat saapumisohjeet saat ilmoittautumisen yhteydessä.