Kuulutko miehiin, jotka sulkevat tunteensa pysyäkseen vahvana. Oletko sinäkin oppinut, ettei tunteita saa näyttää?
Oletko sinäkin oppinut, että jos itken, näytän pelkoa, surua tai epävarmuutta miehenä – minut nähdään heikkona nössönä?
Vuosien kuluessa yhteys tunteisiin voi kadota niin kauas, ettei enää edes tiedä, mitä tuntee ja tunteeko yhtään mitään. Kun tunteita yrittää nousta pintaan, ei niille anneta tilaa, vaan ne hukutetaan työntekoon tai yritetään ohittaa liikunnalla, pornolla, päihteillä ja muulla suorittamisella.
Kuulostaako tutulta?
Lopulta yhteys itseen heikkenee, elinvoima kuihtuu ja paine kasvaa sisäisesti. Selkäranka voi näyttää suoralta ulospäin, mutta sisällä on jännitystä, pelkoa, häpeää, painetta ja yksinäisyyttä – kovaa ja kylmää tyhjyyttä.
Kun suljet häpeän, surun, riittämättömyyden tunteen tai minkä tahansa tunteen itsestäsi, suljet samalla ilon, nautinnon ja rakkauden itsessäsi. Sen todellisen Kuninkaan ja piilevän potentiaalin itsessäsi.
Haavoittuvuuden myöntäminen on voimaa.
Tunteiden näyttäminen on rohkeutta.
Itsensä kohtaaminen on johtajuutta ja rakkautta itseäsi kohtaan.
Mies, joka uskaltaa kohdata tunteensa ja kaiken itsessään ei ole heikko, hän on erittäin vahva.
TYÖPAJAN TEEMA:
Tämän työpajan ydin on kehollisuus ja yhteys itseesi.
Työpaja on turvallinen ja kannustava tila, jossa saat mahdollisuuden kohdata itsesi ja keventää omaa tapaasi olla mies yhdessä muiden miesten kanssa – ilman rooleja, esittämistä ja suorittamista.
Vahvistat yhteyttä omaan kehoon, elinvoimaan ja terveeseen maskuliinisuuteen joka nousee sisältäpäin.
Työpaja tukee sinua tuntemaan tunteita ja vahvistaa kykyä kohdata elämän eteen heittämiä haastavia tilanteita ilman että romahdat ja lyyhistyt niiden edessä.
Opit antamaan tunteiden kulkea lävitsesi niin, että selkärankasi pysyy suorana. Ei jäykkänä, vaan vakaana, kuin tulivuori, jonka läpi kupliva laava virtaa.
Tässä työpajassa saat olla juuri sellainen kuin olet, ilman rooleja, suorittamista ja esittämistä.
Saat tilan vapauttaa kehoon kertynyttä kuormaa, stressiä, ahdistusta, vitutusta, pettymystä ja kaikkea menneisyyden paskaa, joka ei enää palvele sinua.
Saat olla keskeneräinen, hukassa, hämmentynyt ja vailla vastauksia.
Saat mahdollisuuden oppia päästämään kontrollista irti, edes hetkeksi, ja oivaltaa mitä kaikkea suurempaa ja parempaa voi syntyä tilalle.
Se voi olla syvempää rauhaa, yhteyttä, rakkautta, selkeyttä, luottamusta, keveyttä ja armoa itseäsi kohtaan tai jotain muuta.
Elinvoimainen Kuningas ei tukahduta tunteitaan –hän seisoo niiden kanssa, antaa niiden virrata läpi ja ne saavat tulla näkyväksi.
Yksin ja yhdessä miesten kanssa.
TYÖPAJAN TOIMINTA:
Teemme ohjatun syvähengitysharjoituksen käyttäen Transformational Breath® -hengitystyöskentelyn menetelmää, joka on ammatillinen, traumainformoitu tietoinen hengitysmenetelmä ja pohjautuu tutkittuun tietoon.
Lämmitämme kehoa liikkeellä. Makaat selin mukavalla alustalla, musiikki taustalla. Hengitys tapahtuu tietoisesti ja ohjatusti suun kautta sekä hengitystä tuetaan kehon jännitteitä vapauttaen akupainantaa ja kosketusta käyttäen.
Hengityssessio on yksilöllistä, kehoa ja hermoston tilaa kunnioittavaa. Työpajassa ei ole pakotettua intensiteettiä, eikä sen tarkoitus ole olla raju, mutta kokemus voi olla syvä ja eeppinen. Harjoitus on tietoinen, mutta se ei ole suoritus.
MILLOIN: KE 18.3. klo 17-19
AIKATAULU:
16:45 – Ovet auki / tilaan asettuminen
17:00 – Aloitus / ovet kiinni
~ Esittely
~ Lämmittely
~ Hengitysessio (45min)
~ Syvärentoutus (15min)
~ Vapaaehtoinen kokemuksen jakaminen
19:00 – Työpaja päättyy
PAIKKA:
Elontila,
Ilmarinkatu 39, 33500 Tampere
LIPUT:
* Early King: 30€ voimassa Ke 4.3. klo 12 asti
* Standard King: 40€
* Friendly King: 20€/hlö (Kun tulet ystävän kanssa, ilmoittautuminen etukäteen)
Supported King: 25€ (vähävaraiset, opiskelijat, työttömät – vilauta opiskelijakortti paikan päällä tai ilmoita työttömyydestä viestillä)
2) Käteinen (Ilmoita ilmoittautuessa ja tuo tasaraha)
** ILMOITTAUTUMINEN: **
Ilmoittautuminen ja lipun maksaminen
viimeistään Ke 11.3. kello 12 mennessä
Varmista paikkasi: tuomastikka.coaching@gmail.com
Paikkoja on hyvin rajatusti.
Lippuostos on sitova ja rahat palautetaan vain sairastapauksessa lääkärintodistusta vastaan. Mikäli et pääse osallistumaan, voit myös myydä tai antaa lippusi eteenpäin. Ilmoita tällöin tapahtuman järjestäjälle muutoksesta.
MUKAAN & HUOMIOITAVAA:
Vältä raskaan aterian syömistä 60min ennen työpajaa.
Rennot mukavat vaatteet ja juomapullo.
Halutessa muistivihko, jos nousee oivalluksia ja haluat kirjata niitä.
PALAUTTEITA HENGITYSTYÖPAJASTA:
“Sanoisin että kannattaa ehdottomasti työskennellä Tuomaksen kanssa, koska hengitystyöskentely voi muuttaa sun kokemuksesi tän maailman suhteen. Hengittämisen aikana todella tapahtuu jotain käänteentekevää.“ – Nimetön osallistuja
"Rakkaus välittyy ja oli vaikuttava kokemus.” – Arttu
"Varsin simppeli. Turvallinen ja rento työpaja. Hengitys tekniikka ei sinänsä vaikeaa, mutta voi viedä sinut matkalle .. ties minne. Voi osallistua väsyneenäkin. – Antti
OHJAAJA – TUOMAS TIKKA:
Tuomas on kansainvälisesti koulutettu ja kokenut tietoisen hengitystyöskentelyn ohjaaja (Transformational Breath®), hengitysvalmentaja, miesten mentori, ratkaisukeskeinen somaattinen valmentaja ja sairaanhoitaja (AMK).
Tuomas auttaa miehiä rakentamaan itsevarmuutta ja selkeyttä elämän ja tunteiden solmukohdissa, miehisyyden haasteissa sekä tukee oman tarkoituksen/tehtävän löytämistä elämässä.
Tuomaksen ohjaustyyli on rauhallinen, lempeä ja selkeä, mutta samalla jämäkkä ja turvallisesti kannatteleva.
Transformational Breath® on globaalisti tunnettu, ammatillinen ja trauma-sensitiivinen hengitystyöskentelyn menetelmä breathworkin juurilta Kaliforniasta 1970-luvulta lähtien. Menetelmä yhdistää: tietoisen yhdistyneen hengitystekniikan, somaattisen kehotietoisuuden, turvallisen kokonaisvaltaisen prosessiohjauksen sekä yksilön hermoston kunnioittamisen ja säätelyn ymmärryksen.
Tuomas on kouluttautunut suoraan menetelmän kehittäjän Dr. Judith Kravitzin ohjauksessa USA:ssa ja TB:n kaikista kokeneimpien senior trainereiden opastuksessa Euroopassa ja Aasiassa co-trainer tasolle asti usean vuoden ajan.
Tuomaksen ohjauksessa osallistujilla on turvallinen tila rauhoittua, avautua ja kohdata itsensä. Hän kohtaa jokaisen kunnioittavasti, läsnäolevasti ja ihmisen omasta rytmistä käsin.
Tuomaksen tapahtumissa ja valmennuksessa kaikki sinussa on tervetullutta.
ONKO TIETOINEN HENGITYS TURVALLISTA?
Tapahtuman hengitystekniikka on tietoinen yhdistetty hengitys, joka on turvallinen suurimmalle osalle osallistujista. Somaattinen hengitystyöskentely on eheyttävää ja tehokasta, ja vaikka se on yleensä syvästi rentouttava ja syvällinen prosessi, se voi johtaa tiettyihin fysiologisiin muutoksiin kehossa sekä fyysiseen ja emotionaaliseen vapautumiseen.
VASTA-AIHEET TYÖPAJAAN OSALLISTUMISELLE
Jos sinulla on epilepsiaa, sydänvaivoja, sairauksia tai psyykkisiä sairauksia, kuten voimakas ahdistuneisuushäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai persoonallisuushäiriö, tai jos käyt psykiatrin vastaanotolla, tämä tekniikka ei välttämättä sovi sinulle, ja pyydämme sinua ottamaan ensin yhteyttä Tuomakseen. On tärkeää, että keskustelet Tuomaksen ja/tai lääkärisi kanssa, jos olet epävarma siitä, sopiiko tapahtuma sinulle.
Ota yhteyttä Tuomakseen, jos sinulla on yllä mainittuja kysymyksiä, ennen kuin liityt tapahtumaan: tuomastikka.coaching@gmail.com
Tietoinen hengitys tarkoittaa huomion lempeää suuntaamista hengitykseen ja sen ohjaamista tarkoituksellisesti. Se on yksinkertainen mutta voimakas tapa rauhoittaa hermostoa, lisätä läsnäoloa ja palauttaa yhteys omaan kehoon.
Tietoinen hengitystyöskentely (conscious connected breathwork) vie hengityksen vaikutuksen syvemmälle. Se on tietoinen, jatkuvasti virtaava hengitystyyli, joka avaa yhteyden sekä kehon että alitajunnan puolelle. Hengitys toimii ei-arvostelevana peilinä: se tuo esiin sen, mikä kaipaa huomiota, ja sallii kaiken olla läsnä omassa tahdissaan.
Syvä hengitystyöskentely vapauttaa kehoon varastoituneita jännityksiä ja auttaa kohtaamaan sekä läpikäymään vanhoja tunnekokemuksia — myös lapsuuden aikaisia kipukohtia ja traumaattisia muistoja — turvallisessa ja kannattelevassa ohjauksessa.
Työskentely tasapainottaa hermostoa luonnollisesti ja avaa tietoisuutta, selkeyttä ja sisäistä tilaa. Hengitys vahvistaa kokonaisvaltaista hyvinvointia fyysisellä, emotionaalisella, mentaalisella ja henkisellä tasolla, lempeästi ja omia rajoja kunnioittaen.
Tietoisen hengityksen tutkitut hyödyt
Tietoinen hengitys on tutkitusti kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävää sekä tukee hengityselimistön tervettä ja normaalia toimintaa.
Tietoinen hengitysharjoitus voi tutkitusti luoda merkittäviä fyysisiä, emotionaalisia ja henkisiä hyötyjä, kuten:
* Lievittää stressiä ja ahdistusta
* Rauhoittaa ja tasapainottaa hermostoa
* Edistää keskittymiskykyä ja löytämään mielen selkeyttä
* Vapauttaa tukahdutettuja tunteita, traumaa ja jännitteitä kehosta
* Lisätä energisyyden tunnetta vahvistamalla hengityslihaksia
* Edistää syvää unta ja palautumista
Lisäksi useat kokevat syvempää yhteyttä itseensä, selkeyttä suuntaan elämässä, vahvistunutta intuitiokykyä sekä henkisiä ja mystisiä oivalluksia.
Miten tietoinen hengitys toimii?
Tietoinen hengitys on somaattinen harjoitus, jossa käytetään hallitusti syvää ja yhdistynyttä hengitystekniikkaa ilman taukoja sisään- ja uloshengitysten välillä.
Tämä vaikuttaa ihmiseen:
Keho:
Tietoinen hengitys säätelee autonomista hermostoa, vähentää sympaattista kuormitusta ja aktivoi parasympaattista palautumista. Pallean voimakkaampi liike stimuloi vagushermoa, mikä edistää kehon rauhoittavia säätelyjärjestelmiä.
Mieli:
Syvä yhtenäinen hengitys vaikuttaa hermoston kautta aivotoimintaan ja voi hiljentää analysoivan, jatkuvasti arvioivan mielen. Kun kognitiivinen kuormitus vähenee, hermoston rauhoittuminen luo tilaa alitajunnan sisällöille nousta tietoiseen käsittelyyn. Vagushermon aktivoituminen tukee tätä prosessia lisäämällä sisäistä vakautta ja läsnäoloa.
Tunteet:
Hengitysharjoitus hiljentää mielen hälyn ja tukee yhteyttä omaan sisäiseen kokemukseen. Kun hermosto rauhoittuu ja huomio suuntautuu kehoon, tunteet ja jännitteet voivat vapautua luontevasti. Tämä voi vahvistaa yhteyttä omaan itseen ja sisäiseen viisauteen.
Tietoinen hengitys ja yhteys alitajuntaan
Tietoinen hengitys hiljentää analysoivan mielen ja siirtää hermoston tilaan, jossa alitajunnan sisältöjä on helpompi havaita. Tunteet, muistot ja oivallukset voivat nousta pintaan luonnollisesti, ilman pakottamista.
Kun mielen häly väistyy, avautuu selkeämpi yhteys omaan sisäiseen kokemukseen ja intuitioon. Kokemukset voivat olla syvästi oivaltavia, eheyttäviä tai lisätä tunnetta yhteydestä itseesi – jokaiselle omalla tavallaan ja eri tavalla joka kerta.
Oho, luitko tänne asti! Nyt on seuraava askel varata oma paikka laittamalla viestiä: tuomastikka.coaching@gmail.com